tiistai 31. tammikuuta 2012
maanantai 30. tammikuuta 2012
lauantai 28. tammikuuta 2012
perjantai 27. tammikuuta 2012
Kultapandapäivä!
Iltapäiveetä, Pandat!
Kävinpäs tuossa Panfussa, ja huomasin ja muistin että onkin kulttispäivä!
No, ainakin uusi majatyylini oli hieno.

Sain, kuin sainkin otettua ruutukaappauksen, nimittäin Macilla!
Hiukkasen erikoiselta tuntuu... Mac + Isonnusnappi + 3 .
No, sitten hetkisen aikaa tanssimisen jälkeen meninkin ulkoiluttamaan sinistä Woobyäni... :)
Mutta mä menenkin tästä vielä käväisemään nopsasti ruokkimassa bollyt... Morjens!
-Ronima
torstai 26. tammikuuta 2012
Panfu muuttuu... ...taas...
Huuuuuomenta, Pandat.
*haukotus*
Panfu muuttuu taas, tiedättekös te sitä?
Alapalkista tulee tällainen...
Onhan se selvempi, ja kivemmin piirretty, mutta pikkuhiljaa kaikki "yksityiskohdat" häviävät...
Niin, ja mikäs ihmeellinen saavutusjuttu se yksi olikaan...
Niin, no en sitä sen kummemmin osaa selittää.
Joitakin pieniä tehtäviä vain...
Niin, puhuin eilen Panfusynttäreistäni, ja siis täytän vuoden Panfupäivissä.
No, siitä lisää jossakin vaiheessa lähempänä...
Nyt menen haukkaamaan aamupalaa.
Paws up for Panfu,
Ronima

keskiviikko 25. tammikuuta 2012
Napasapalta on bensa lopussa... ...taas...
Huomenta, Pandat, ja muutkin oliot.
Napasapalta on bensa lopussa, ja tietysti taas discomieheltä pyytämään.
No, tosiaankin myös Troyn pannari on valmis:
No, minähän vein!
Ja Napasapa oli iloinen.
No, en ottanut enempää kuvia, vaan otin videon!
Kääk... En löydä sitä mistään...
No etsin sen teille tänään, ja laitan jossakin vaiheessa... ...Toivottavasti...
Sitten seuraavaan asiaan.
MÄ TÄYTÄN KOHTA VUOSIA PANFUSSA!

Enää pikku hetki!
Voisin pitää bileet... ...Jos joku sinne tulisi...
VIESTISEINÄ! Ilmoitan kaikillle yli neljällesadalle ystävälle juhlista.
Entäpä, jos en muista itse tulla? Hmmm... Tätä täytyy miettiä.
Siihen asti: Huomiseen!
-Ronima
maanantai 23. tammikuuta 2012
Tarkempaa tietoa...
Huomenta, Pandaiset!
(Pandaiset???)
Mulla ois hiukan tarkempaa tietoa teille!
Prof. Bookworm voi selittää.
No, tässä olisi tuohon liittyvä kuvakin vielä:

“Kuvitelkaa asia näin” hän sanoi ja osoitti pientä planeettaa. “Tuo on Chiconahuiecatl. Se on eri aurinkokunnassa ja kiertää eri aurinkoa ympäri kuin meidän planeettamme. Eräänä päivänä siinä aurinkokunnassa tapahtui odottamaton notkahdus Chiconahuiehecatlin ja sen auringon välissä, ja siksi planeetta liikkui kauemmaksi auringostaan. Auringonsäteet eivät enää tavoitaChiconahuiehecatlia niin hyvin. Siksi siellä on tällä hetkellä hyvin pimeää ja jäätävän kylmää. En ole koskaan aiemmin kuullut tällaisesta tapahtumasta. Todella vaikuttavaa! Kerran 45 vuotta sitten kävi niin, että…”
No, tässä olisi tuohon liittyvä kuvakin vielä:
Tjaa... Kuka tuostakin nyt saa selvää...
Tuo nimi on aika vaikea... C H I C O N A H U I E H E C A T L
Pitää jäädä opettelemaan tota. Ja jäädään samalla odottelemaan keskiviikkoa!
-Ronima
torstai 19. tammikuuta 2012
Kana... Jauhot ja tungos... Maitoa... Paljon maitoa...
Huomenia, Pandat!
Eilen tallilla oli kauhea tungos.
Jouduin vaihtamaan servua!
Ja tietysti kaikki olivatkin jauhosäkkien edessä.
Ai miksi? No koska kaikkien olisi pitänyt...
...Hetkinen... Etkö tiedä, miksi?
No, minäpäs kerron.
Napasapa on vihdoinkin herännyt, ja hän kertoi että hänen kotiplaneettansa oli suistunut radaltaan. Siis kauemmaksi auringosta, ja siksi kaikki nyt palelevat!
Hänellä oli hyvä idea.
Hän oli kuullut, että Paul the Kid osaisi siirtää asioita. Myös planeettoja, mantereita, ihan siis melkein mitä tahansa.
Siksi siis hän aikoi, että pitää tehdä iiiiso pannukakku! Silloin hän ehkä voisi siirtää tuon planeetan takaisin kiertoradalleen!
No, piti hakea jauhoja Troylle. Ja maitoa. Ja sitten vielä Kananmuna!
Troylla kestää ainakin ensiviikon keskiviikkoon asti, mutta minulle hän antoi sellaisen hienon Pannukakkuasun! Kun sitä pitää päällä, tulee nälkä.
No, nyt sitten huomiseen. Käykää lukemassa täältä mitä Maxille kävi kanan kanssa...
Tassuittain,
Ronima
P.S. Katsokaapas, minkälaisen kuvan taiteilin nukkuvasta Napasapasta!

Munien piti olla juuri munittuja, ihan heiniin munittuja siis!
Kana löytyi ponitallista, ja sille piti antaa jyviä. Sitten se muni minulle munan!
Jippii!
Troylla kestää ainakin ensiviikon keskiviikkoon asti, mutta minulle hän antoi sellaisen hienon Pannukakkuasun! Kun sitä pitää päällä, tulee nälkä.
No, nyt sitten huomiseen. Käykää lukemassa täältä mitä Maxille kävi kanan kanssa...
Tassuittain,
Ronima
P.S. Katsokaapas, minkälaisen kuvan taiteilin nukkuvasta Napasapasta!
:)
sunnuntai 15. tammikuuta 2012
Kuveja... Kuveja... Kuveja...Kuveja... Kuveja... Kuveja...Kuveja... Kuveja... Kuveja...Kuveja... Kuveja... Kuveja...Kuveja... Kuveja... Kuveja...
Siis kuvia!
Huomenia, Pandaiset!
Napasapalla oli aika hienohko kampaus, kun Max vähän "stailasi" sitä.
Hehhehe!
Ehhehe!
Sitten siihen minun "kuveja"-asiaani.
Kuveja tarkoittaa eräällä murteella kuvia.
Tässä jonkin aikaa sitten tänään kaivelin ulkoista kovalevyäni, ja
kuinka ollakkaan, erään vanhan koneeni kansioista löytyikin...
...Tattadadaa! Video!
Ja tuota... Musiikkina on alussa Jani Wickholmin Kaikki muuttuu, ja sitten kun kuvia oli paljon niin loppuosassa onkin sitten Survivorin Eye of the tiger.
Eli olin joskus koonnut videon kuvista jotka eivät ikinä ole olleet täällä blogissa (tai blogeissa) ja seassa on kyllä myös ainakin niitäkin kuvia jotka ovat olleet.
"Maalataan hiirellä kaikki Panfukuvat, ja Movie Makeriin vedetään, ja sitten vain kaikki sikinsokin aikajanalle."
No, kiitos kaikille jotka ovat esiintyneet kuvissa!
Siinä teille katsottavaa joksikin aikaa.
Huomiseen!
-Ronima
Huomenia, Pandaiset!
Napasapalla oli aika hienohko kampaus, kun Max vähän "stailasi" sitä.
Hehhehe!
Ehhehe!
Sitten siihen minun "kuveja"-asiaani.
Kuveja tarkoittaa eräällä murteella kuvia.
Tässä jonkin aikaa sitten tänään kaivelin ulkoista kovalevyäni, ja
kuinka ollakkaan, erään vanhan koneeni kansioista löytyikin...
...Tattadadaa! Video!
Eli olin joskus koonnut videon kuvista jotka eivät ikinä ole olleet täällä blogissa (tai blogeissa) ja seassa on kyllä myös ainakin niitäkin kuvia jotka ovat olleet.
"Maalataan hiirellä kaikki Panfukuvat, ja Movie Makeriin vedetään, ja sitten vain kaikki sikinsokin aikajanalle."
No, kiitos kaikille jotka ovat esiintyneet kuvissa!
Siinä teille katsottavaa joksikin aikaa.
Huomiseen!
-Ronima
torstai 12. tammikuuta 2012
Napasapa on saapunut!
Hyvää huomenta, Pandan Palleroiset!
Napasapa saapui toissayönä Tulivuorelle.
Menin heti aamulla katsomaan, ja laitoin avaruuspuvun päälle heti tulivuorella. Sitten sanoin tunnussanan,
ja hyppäsin sisälle.
Napasapa piti sulattaa föönillä, sillä hän oli ihan jääkalikka.
Sitten hän laskeutui nukkumistilaan, joka kestää vielä noin viikon verran.
Kun hän nukkuu seisoalteen, se näyttää hassulta.
Heti silloin aamusta oli paljon porukkaa auttamassa Napsua, mutta harmillisesti kaikki eivät olleet koko ajan tekemässä tehtävää.
Nyt voisin kertoa teille reissustani Pandamäellä!
Otin jälleen Proffakuvia, mutta tällä kertaa Pandamäeltä.
Tässä on eka kuva, jonka otin tulevia tarkoituksia varten. Eihän sitä koskaan tiedä, että jos Pandamäki häviää!
Oikealla ja vasemmalla puolella ovat kasi ottamaani profiilikuvaa. Kokeilin nopeasti napata kuvan, kun pilvi tuli alleni.
Tässä oikealla puolella on aika pe...pe..pelottava... kuva, jonka ottamiseen tarvittiin rohkeutta. Kukapa tietää. että jos Joshua tai Amalura eivät pidä siitä että kallolla seistoaan ja tulevat kummittelemaan.
Sitten viimeinen kuva. Tästä kuvasta on otettu tuo pilvenpäällä-seisomis-luva rajasin sen vain eri lailla.
Siinäpäs teille niitä oli. Mitähän luvassa huomenna!? No, se nähdään!
Tassuittain,
Ronima
*Profiilikuva, joku edellisistä*

tiistai 10. tammikuuta 2012
Luisteleva ankka
Hyvää... ...iltaa, ankat. Ei kun siis Pandat!
Jännittääkö teitä huominen 99,9999999% Napasapan tulo?
Minua ainakin.
Kohta varmaan saattekin pitää talvivaatteita puumajoissannekin!
Mut... Mutta eihän minulla ole ollenkaan talvivaatteita!
No mihinkäs Ytreo-serkkusi villatakki ja toppahousut ovat kävelleet??!!
... Haluaisin... Kröhöm ihan omat vaatteet... (vaisu katse kääntyy Ronimaan...)
Jaa... Ymmärrän. Mennään kohta Lilin luokse.
Mutta tosiaan! Uudet "kalusteet" ovat tulleet.
Mikähän tuo munan näköinen on? Se varmaankin selviää jossain vaiheessa. Toivottavasti ainakin.
Mutta nyt sitten huomiseen. Silloin todennäköisesti kerron tämänpäiväisestä reissustani Pandamäelle!

maanantai 9. tammikuuta 2012
Kummallisuuksia
Elämme ihmeellistä aikaa, Pandat.
Siis hyvää huomenta.
Tänä aamuna etsin Panfusta eriskummallisuuksia.
No, tässä ensimmäinen.

Mistäs se aurinko paistaakaan? Katsokaas ympyröityjen kohteiden varjoja.
Jos talvella onkin lunta, niin kuinka kasvit vihertävät? Tuo on varmaankin se Panfun ihmeellisin
asia.
Minnekäs DJ Pandin pöytä on hävinnyt? Tämä ei ole feikki.
Niin... Käykää vaikka itse rannalla katsomassa...
Tällaisia bugeja ja eriskummallisuuksia.
sunnuntai 8. tammikuuta 2012
Kavereiden kanssa...
Iltaa!
Tässä napsaisin erään kuvan, ja silloin olimme kavereiden kanssa jäätelöbaarissa.
Noin.
Olettekos kuulleet että Napasapa saapuu keskiviikkona Panfuun.

5 lukijaa!
Hyvää iltapäiveetä, nappisilmät!
Joko huomasitte, että blogilleni on tullut 5 lukijaa? Kiitoksia oikein kovasti. Liityy varmaankin
jollain tavalla siihen, että liityin melkein kaikkien Panfu-Blog Suomen blogilistalla olevien blogien
lukijaksi.
No, meitä bloggaajia onkin jo aika paljon.
Huipsis! Alkaa jo hämärtyä! No, onhan kellokin jo kohta neljä.
Mutta nyt Panfuilemaan!

lauantai 7. tammikuuta 2012
...
Hyvää ja huonoa huomenta, Pandat.
Eräs "anna198" kysyi minulta noin, kuten näkyy ja lähti saman tien omaan puumajaansa. Mitä minä muka olen tehnyt, jos vilkutin ja otin tällaisen kuvan. Ilmoitin hänestä valvojalle.
Mitä haittaa, jos pitää päässään eksperttilätsää!? En oikein ymmärrä.
Mutta tiedämpähän sitten, että en varmaan enää otakkaan kuvia hattu päässä...
Kannattaa kiinnittää huomiota siihen, miten käyttäydytään.
No, toivottavasti asia selviää.
-Ronima jonka profiilikuvan ottaminen oli kenties väärin!?

perjantai 6. tammikuuta 2012
Eksperttikysymyksen oikea vastaus on...
... Napasapa.
Ja arvatkaapas, että kuka oikeastaan voitti sen???
M.I.N.Ä!
En halua elvistellä, mutta minä sen voitin.
Harmi kyllä, että lätsä ja tanssilattia eivät ole ilmestyneet mun remontointi-osioon, ja sinne hattujen puolelle... Toivottavasti ne tulevat pian.
Ja eikös ole mukava ulkoasu? Tein tuon yläkuvan toissapäivänä, ja kaikki tekijänoikeudet siitä kuuluvat minulle, joten ettehän kopioi sitä.
Valitettavasti en osaa ottaa ruutukaappauksia Macilla, joten ette saa ainakaan vielä kuvaa Napasapan aluksesta. Se ilmeisesti lähestyy.
Maxilla on ongelmia sen kanssa, sillä hän ei löydä tulivuorelta minkäänlaisia merkkejä aluksesta!!!
Mutta näkemisiin, ja kirjoittelemisiin. Huomiseen siis.
Gardez la pêche,

keskiviikko 4. tammikuuta 2012
Napasapa is coming!
Good morning, Pandas!
Today I have veeery long story for you!
But... No, it's not long... But it can be sad.
I think, I tell it for you.
*lääh... puuh...* English writing is difficult.
Menikö se hyvin???
Jos ette tajunneet tuota, niin kirjoitan sen suomeksi.
"Hyvää huomenta, Pandat!
Tänään minulla on toooosi pitkä tarina teille!
Mutta... Ei, se ei ole pitkä... Mutta se voi olla surullinen.
Ajattelin, että kerron sen teille.
*lääh... puuh...* Englanniksi kirjoittaminen on vaikeaa."
Toivottavasti se meni edes kunnolla :D.
No, tässä tämä "tarinan"tynkä
Menin tänä aamuna Panfu-blog suomeen, kävin myös Tillervon blogissa.
Sitten huomasin "Save the bloggers"-blogilistalta, että kaikki kirjoittavat Napasapasta.
No, menin Panfuun, ja Kamarian luokse. Hän käski minun katsoa kristallipalloonsa.

Katsoinhan minä sitten, ja näin Napasapan erittäin jäisenä!
Asiat siis eivät todennäköisesti olleet hyvin hänen kotiplaneetallaan.
Menin katsomaan linnan terassin kaukoputkesta, ja mitä näinkään!!!
Näin heidän aluksen! Hän on siis todennäköisimmin tulossa tänne.
Menin heti kertomaan Kamarialle, mitä näin.
Hän sanoi:
"Kestää vielä hetkisen, ennen kuin Napasapa saapuu. Tule perjantaina takaisin, ja kato, onko hän tullut lähemmäksi."
Sitten menin antamaan Felixille ruokaa, ja mennessäni ovesta, huikkasin vielä Kamarialle, että:
"Toivottavasti Napasapalla on kaikki hyvin. Ehkäpä hän tulee vain vierailemaan talviseen Panfuun...! Nähdään perjantaina!"
Sitten menin puumajaani, ja tulin kirjoittamaan tämän postauksen.
Mutta nyt muihin puuhiin!
-Ronima
sunnuntai 1. tammikuuta 2012
Elossa ollaan!
Huomenta! Mitäs tuumitte, kun on juurikin alkanut vuosi 2012?
Mitäs puuhailitte eilen illalla?
Minä ainakin...
...herkuttelin.
...ammuin raketteja pappani kanssa.
...kävin Panfussa.
...ihmettelin Panfun chattia, sillä se olikin auki.
...lorvailin.
...ja kun kello oli jotain 00:24, menin nukkumaan.
...nukahdin.
...heräsin.
...kirjoitin teille tämän postauksen.
...en mennyt asioiden edelle.
Hups... Tuli kaikki tähän asti...
Niin, ja vielä:
HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2012!
Muistakaa vielä käväistä uudenvuoden bileissä!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)