sunnuntai 20. maaliskuuta 2022

Panda⁵ (Panfu HTML5-sivuprojekti)

(This is a quick walkthrough of a new HTML5 Panfu client in Finnish. Or more specifically, it's a remake or a tribute of Panfu, and not a client, since the implementation only works with its own server and requires the complete remake of all the wanted rooms and features.)

Mitä tapahtuu, kun "kiireinen" opiskelija prokrastinoi ja aloittaa uusia sivuprojekteja aikansa kuluksi ja iloksi? No, syntyy tietysti hulluja ideoita ja hankkeita kerta toisensa jälkeen!

Olen tässä blogissa aiemmin esitellyt kaiken maailman virtuaalimaailmahankkeita, jotka ovat sitten ennen pitkää kaatuneet joko motivaationpuutteeseen tai teknisen osaamisen heikkoon tasoon. Niiden virittelystä on kuitenkin jo vuosia, ja on tapahtunut huimaa kehitystä paitsi tekniikassa, myös allekirjoittaneen virittelytaidoissa.

Tutkailin tuossa eräänä iltana kansioihin kertyneitä tiedostosekasotkuja, ja löysin muun muassa kasan Panfuun liittyvää Flash-materiaalia. No, Flash on tekniikkana aikansa elänyt, eikä sitä tueta enää missään uudemmissa selaimissa (minkä takia esim. Panfu.us eli entinen Panfu.me on tehnyt oman erilliseen flash-lisäosaan ja Electroniin pohjautuvan erikoisselaimensa flash-version pelaamista varten), mutta kaikki vanha hieno materiaali on edelleen olemassa Flash-tiedostoissa, ja on niistä muunnettavissa kikkailemalla käyttökelpoisempaan muotoon!


Videoklipissä on lyhyt havainnollistava visiitti viimeisimmän sivuprojektini äärellä. Aikaa on tähän mennessä käytetty muutamia iltoja, ja tuloksena on (jossain määrin) toimiva pandapelimoottori moninpelituella palvelimineen kaikkineen.

Flashista eteenpäin siirtymistä ajatellen on tehty jos jonkinlaisia työkaluja, kuten Ruffle (Flash-emulaattori selaimessa) ja erinäisiä maksullisia työkaluja, joskaan mitään näistä ei ole tässä projektissa käytetty, vaan pelimoottori on rakennettu puhtaasti HTML5-tekniikoilla, frontendissä myös Reactia hyödyntäen.


Huonejärjestysten ja -animaatioiden ynnä muun hienon tavaran järjestelyn helpottamiseksi väänsin ensin melko alkeellisen huone-editorin, jonka alle alkoi siis rakentua tietysti myös PandaEngineksi kutsumani huonemoottori. Sen käyttöliittymä on kyhätty nopeasti kasaan Reactilla, ja se ulostaa mukavia zip-paketteja jotka toimivat suoraan huonemoottorissa myös pelin puolella, sisältäen kaiken huoneen animaatioista aina skriptattaviin erikoisominaisuuksiin asti.


Huoneiden nakertaminen kasaan on melko työlästä, ja jaksamisasteesta riippuen niistä tulee enemmän tai vähemmän pikselintarkkoja. Tosin, lähdin tähän sivuprojektiin puhtaasti sillä ajatuksella, että tarkoitus ei ole tehdä sataprosenttisen tarkkaa kopiota Flash-Panfusta, vaan ehkäpä luoda riittävä illuusio tietystä "Panfumaisuudesta" kuitenkin mahdollistaen uudenkin sisällön luomisen.

Käytännössä se tarkoittaa sitä, että alapalkin nappulat eivät ole pikselilleen oikeassa kohdassa, maauimalan suihku suihkuttaa toistaiseksi vain hiiren ollessa sen päällä, ja rannan simpukankuoret sun muut kilkkeet eivät varmastikaan ole vielä oikeilla paikoilla. Teoriassa se voisi tarkoittaa sitä, että vähällä vaivalla tämän pelimoottorin päälle voisi tulevaisuudessa ehkä väsätä uusia viikkotehtäviä, spesiaalihuoneita, uusia toimintoja...


Flash on erikoinen ja monella tavalla ristiriitainen formaatti, mikä näkyy osaltaan myös Panfun swf-tiedostoissa. Esimerkiksi panda-animaatioiden kokoaminen kasaan ei-flashmaiseen ja järkevään muotoon oli (ja on edelleen) yksi iso työmaa, mutta vielä sitäkin ärsyttävämpi työmaa on esimerkiksi kaikkien vaatteiden ja käsitavaroiden muuttaminen epäflashiksi. Muistan kirjoittaneeni sitä(kin) varten jo jonkinlaisen työkalun joitain vuosia sitten, pitää ehkä kaivaa se naftaliinista...

Tämä oli siis lyhyt katsaus siihen, että pandaprojektit elävät yhä! Kaikille Panfu-nostalgiaa kaipaaville voin suositella tämänhetkisistä privaattipanfuista ainakin Pandalandia (pandaland.eu, html5) ja Panfu.us:ää (flash).

Koska aika on enemmän ja vähemmän kortilla, en lupaa että tämä projekti etenisi koskaan lyhyttä hassuttelua vakavammaksi, mutta pyrin päivittämään panda-asioihin liittyvät uutiset tänne! (Tämä blogi taitaa muuten olla jo yli kymmenen vuotta vanha...jee!) 

Vilkutusanimaatiota en ole vielä tehnyt pelimoottoriin valmiiksi,
joten loppuvilkutukseksi saa kelvata pandahahmon
vilkutusanimaation kaikki framet ilman väritasoa.



Lisäedit 26.3.2022
 




tiistai 29. joulukuuta 2020

Hyvästi jää, Flash Player!

Vaikka teknisesti ottaen tämä blogi on ollut kuolleena jo pitkiä aikoja, päätin palata jälleen eräänlaisen comeback-postauksen kanssa. Tarkoituksena on käydä tiiviisti läpi viimeisimmät Panfu-uutiset, koska tämä blogi syystä tai toisesta pomppaa Google-hauissa esiin, kun joku haluaa tietää, mitä on tapahtunut Panfulle.

Flash Playerin elämänkaaren loppu


Adobe on ilmoittanut sivustollaan lopettavansa Flash Playerin tuen 31.12.2020. Useimmat verkkoselaimet, kuten Chrome, lakkaavat tämän jälkeen luultavasti toistamasta Flash-sisältöä. Tiedotteen mukaan Adobe estää Flash Playerin käytön lopullisesti tammikuun 12. päivänä.

Flash Playerin elämänkaaren loppuminen tarkoittaa siis myös jäähyväisten jättämistä vanhoille Flash-pohjaisille peleille, kuten Panfulle, alkuperäiselle Habbo-hotellille, Olokolle, Club Penguinin klooneille, ja niin edelleen. Paljon siistiä ja mielenkiintoista materiaalia jää jälleen nettihistorian syövereihin.

Panfu-kloonien tilanne


Panfu.me-sivusto valitettavasti menetti oman me-verkkotunnuksensa, mutta on tämän jutun kirjoitushetkellä pelattavissa osoitteessa panfu.us. Panfu.me:n tiimi on alkanut suunnittelemaan omaa html5-pohjaista nykyaikaista Panfu-toteutusta ilman Flashia.


Muitakin vastaavia hankkeita saattaa olla tekeillä, niistä kiinnostuneiden kannattaa seurata Panfu-wikiä, josta löytyy tietoa niin alkuperäisen Panfun kehityskaaresta kuin nykyisistä johdannaisista. Toki kannattaa muistaa, että vaikka Goodbeans on ollutta ja mennyttä, Panfu-kopiot rikkovat monia tekijänoikeuksia koskevia asetuksia ja lakeja.

Pala historiaa


Tätä blogia ei tulla jatkossakaan päivittämään aktiivisesti. Saatan postata aiheesta kiinnostuneille luettavaksi kuulumisia Panfu-johdannaisten (...kopioiden...) uusista käänteistä ja muusta aihepiiriin liittyvästä. Blogi ei kuitenkaan tule katoamaan verkosta mihinkään, ainakaan niin kauan kun Blogger käy ja kukkuu. Täältä kun löytyy paljon vanhaa (osittain paljon myötähäpeää aiheuttavaa) Panfu-materiaalia aina vuodesta 2011 asti.

Näillä puheilla ja tällä uutiskatsauksella haluan toivottaa kaikille tänne eksyneille parempaa uutta vuotta 2021. Haluan myös kiittää kaikkia tuttuja Panfuilijoita ja viime vuosikymmenen puolelle jäänyttä bloggarikulttuuria, joka on tasaisesti rapistunut vuosien kuluessa.

Hauskaa uutta vuotta!

Tassuittain,
R


P.S. Minut tavoittaa nykyään parhaiten Discordista!

sunnuntai 17. kesäkuuta 2018

Panfu.me palasi jälleen

Heips. Juups. Se on täällä taas.
https://beta.panfu.me/


sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Mitä tapahtui Panfulle?

Tämän postauksen tarkoitus on koota yhteen kysymyksiä ja vastauksia liittyen Panfuun, Goodbeansiin ja kaikkeen näihin liittyvään. Jos sinulla on kysymys, jonka vastausta ei löydy tästä postauksesta, älä pelkää kirjoittaa sitä kommentteihin.

Nämä vastaukset on poimittu lähinnä suosittujen Google-hakujen ja kommenttien pohjalta. Huomasin, että blogissani vierailee useita ihmisiä selvitellen Panfun tilannetta.







Mitä tapahtui Panfulle?


Aito ja alkuperäinen Panfu-peli, jota pystyi pelaamaan esimerkiksi sivuilla panfu.com ja panfu.fi, ikään kuin kuihtui Goodbeansin rahaongelmien myötä. Goodbeansin tuolloinen CEO, Verena Delius, kertoi että "Panfun ylläpitämiseen ei ole enää rahaa."

Panfun viralliset sivustot olivat kuitenkin verkossa vielä jonkin aikaa tämän jälkeen, varmaankin johtuen tavasta, jolla eri maiden Panfu-sivustoja ylläpidettiin.


Voiko Panfua pelata vielä?


Kyllä ja ei. Panfusta on tehty useita faniversioita, kuten panfu.me, panfu.pw, panfu.world ja pannun.de. Nämä eivät kuitenkaan ole virallisia versioita, ja ne rikkovat useita tekijänoikeuslakeja muuallakin kuin Suomessa. Monikaan näistä versioista ei pyri vakavaan liiketoimintaan, vaan kyse on pikemminkin hauskanpidosta ja ns. proof of concept -touhusta.

Monissa Panfu-faniversioissa kaikilla pandoilla on kultapandatili, eikä mistään erityisominaisuuksista tarvitse maksaa.


Mitä tapahtui Goodbeansille?


Goodbeans GmbH., josta olen kertonut tarkemmin siitä kertovassa postauksessa, vaikuttaa nykyään jokseenkin kuolleelta yritykseltä. Sen omistajat ja työntekijät vaikuttavat siirtyneen uusiin yrityksiin ja työtehtäviin, jotka toki tekevät edelleen lapsille ja nuorille suunnattuja tuotteita.

Yritin tavoitella sähköpostitse Goodbeansin entistä CEO:ta, Verena Pausderia, mutta en saanut vastausta. Lieneekö kyseessä ollut sitten roskapostiin mennyt viesti, kirje-etiketin noudattamattomuus vai inhimillinen unohdus, ken tietää.


Miksi Panfu.fi-sivustolle pääsee vielä?


Kun suomalaisen Panfun verkkotunnus (domain) vapautui, erinäiset verkkobotit ja yritykset ottivat verkkotunnuksen haltuunsa. Yhdessä vaiheessa Panfu.fi-sivuston väitettiin olevan yhteistyössä Casino Expertti -kokoonpanon kanssa, ja sittemmin nämä väitteet ovat kadonneet sivustolta. 

Tällä hetkellä verkossa oleva Panfu.fi-sivusto ei ole Panfu, vaan pelkkä taltioitu kopio siitä, miltä Panfu näytti ennen sen loppumista. En missään nimessä suosittele kirjoittamaan mitään tunnuksia tai salasanoja kyseiselle sivustolle. Sivustolla ei ole mitään interaktiivisia elementtejä, vaan esimerkiksi rekisteröitymis- ja tervetuloanimaatiot on korvattu kuvilla.


Miksi Panfu.me on suljettu?


Ilmeisesti huolimattomuudesta ja varmuuskopioiden puutteesta johtuen he menettivät kaikki tiedostot ja kehittämänsä uudistukset ja muutokset, ja joutuvat nyt kokoamaan Panfu.me:tä uudelleen pala kerrallaan. Tässä voi mennä kehittäjien mukaan muutamia kuukausia, joten Panfu.me:n voidaan olettaa palaavan toimintaan vielä tänä keväänä.


Onko laitonta pelata Panfu-kopioissa?


Riippuu mistä roikkuu. Panfu-faniversioiden tekeminen ja ylläpitäminen on tekijönoikeussäädösten vastaista, mutta voidaan katsoa, että niiden käyttäminen ei ole tässä tilanteessa laitonta. En ole kuitenkaan perehtynyt asiaan tarkemmin esimerkiksi Saksan lainsäädännön osalta, joten joku muu tietänee tämän paremmin.

Goodbeans ja sen entiset työntekijät eivät kuitenkaan vaikuta vielä kovin aktiivisilta tekijänoikeussyytösten tai Panfu-kopioiden alasajon suhteen, joten paras takoa kun rauta on kuumaa, eh?


Maksavatko Panfu.me tai muut kopiot?


Suurin osa Panfu-kopioista on ilmaisia, ja niissä kultatilien edut ovat kaikkien käytettävissä. Monikaan näistä kopioista ei vaikuta pyrkivän vakavaan liiketoimintaan, vaan ennemminkin nostalgisiin hetkiin ja hauskanpitoon.


Ovatko Panfu-kopiot turvallisia?


Kyllä ja ei. Kyseessä on usein yksityisten ihmisten tekemiä palveluita, joten en menisi syöttämään niihin ainakaan luottokorttitietoja, arkaluonteista materiaalia tai muuta. Suosittelen, että et käytä samaa salasanaa Panfu-kopioissa ja muissa palveluissa.


Tuleeko Panfu takaisin?


Todennäköisesti ei. Flash-tekniikka ja avatar-chatit ovat mennyttä maailmaa. Nykypäivänä lapset käyttävät kännyköitä ja sosiaalista mediaa. Panfu-fanisivustoja lienee olemassa tulevaisuudessakin.


Onko Panfu-kopioissa suomalaisia?


Kyllä! Meikäläisenkin löytää tutulla Ronima-nimimerkillä näistä kopioista silloin tällöin. Oma suosikkini on Panfu.me, jonka paluuta odotankin kuin kuuta nousevaa.


Voimmeko perustaa oman suomalaisen Panfu-kopion?


Hyvä kysymys. Voimme, mutta siihen pitäisi käyttää aikaa ja rahaa, joita köyhillä opiskelijoilla harvemmin on. Jos kiinnostusta löytyy, ilmaise se kommenteissa. En tosin vielä tässä vaiheessa näe sitä järkevänä.


Mitä Panfu-blogeille kävi?


Selaa tätä blogia niin näet. Suurin osa niistä oli kuolleita jo ennen kuin Panfu hiljeni. Sittemmin bloggaajat ovat aktivoituneet postailemaan Panfu-kopioiden asioista.


Mitä Olokolle tapahtui?


Oloko lopetettiin jo ennen kuin Panfu hiljeni. Olokossa ei riittänyt kävijöitä, eikä se koskaan saavuttanut samanlaista suosiota kuin Panfu. Oloko-kopioita ei ole vielä ilmaantunut, eikä niitä varmaan ilmaannukaan, koska en usko kenenkään imuroineen Olokon sivuston tai pelin tiedostoja samalla tavalla kuin Panfun.










sunnuntai 28. tammikuuta 2018

Terveisiä Panfu.me:n syövereistä

Se on nyt taas pystyssä. Vähän eri tyyli ja uudet accountit (viime näkemältä) mutta mikäs siinä.


(ignore the chat)

sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Panfu.me - it's happening!

Suosittelen vierailemaan. Myös suomalaista väkeä löytyy.




keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Juskula re-write 0.2

Heipparallaa.

On jälleen aika puhua Juskula(aakso)sta. Viimeisimpien Kaffi Median infrastruktuurimuutosten myötä Juskulan kehitys on saanut uusia käänteitä, ja avoin (tai suljettu) testiversio tulee ilmoille.

Todellakin, nyt on kyseessä koko peli re-write. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että sekä pelin palvelin- että asiakasosa on tehty uudelleen viimeisintä pisaraa myöten. Tosin, tämä sai aikaan jonkin verran takapakkia edelliseen postaukseen nähden, mutta muutos on joka tapauksessa hyväksi.

Rewrite-versiossa on panostettu nimenomaisesti objektipohjaisuuteen ja luokkiin, mikä takaa laajennettavuuden ja joustavuuden tulevaisuutta ajatellen. Myös turvallisuutta on parannettu.


Kuten tähänkin asti, palvelin on kirjoitettu Node.js:n päälle. Käytännössä siis sekä palvelin että asiakasohjelma on kirjoitettu JavaScriptiä käyttäen. Kivaa. Yllä kuvassa siis palvelinohjelma. Kyseessä on [tietysti] tekstipohjainen terminaalissa ajettava softa, josta ei paljoa keskiarvosurffailijalle irtoa. Mutta se ei haittaa, onhan palvelin kuitenkin palveluntarjoajan päässä.



Koska myös asiakasohjelma (client; pelaajien käyttämä osio pelistä) on kirjoitettu uudelleen, on samalla myös visuaalisessa ilmeessä tapahtunut joitakin muutoksia. Kuvassa client-versio Re-write alpha 0.2.0.1.

Käytännössä pelaamisen kannalta muutoksia ei ole tehty. Peli toimii nopeammin ja vakaammin. Jotkin 'vanhassa' versiossa olleet ominaisuudet ovat vielä täysin toteuttamattomia rewrite-versiossa (esim. pelaajakortit, huonevaihdot...), mutta ne ovat hyvin nimellisiä puutoksia (onhan ne jo kerran toteutettu).


Tosiaan, jos olet kiinnostunut (ja ennen kaikkea ymmärrät) näistä asioista, voit aina seurata Juskulan projektisivua (linkki tulee tähän joskus) ja Kaffi Median yleistä projektiosiota tai uutisvirtaa (https://kaffimedia.cf).

Mutta eipä siinä kummempia.




** PÄIVITYS 20.5. **

Projekti rullaa jälleen! Osoite https://juskula.ga/ on käytössä (oikein suojattu yhteys ja kaaaekenlaesta). Beta-versioon haetaan jälleen betatestaajia, jotka saavat kokea kaiken jo ennen varsinaista julkaisua (https://beta.juskula.ga/-- vanhat tunnukset eivät toimi).

Jos haluat mukaan, heitä kommentti tai lähetä sähköpostia (kaffilasuomi (at) gmail.com, koska Kaffi Median omat sähköpostit ovat hetkellisesti alhaalla)

** **          ** **



R