torstai 27. kesäkuuta 2013

Sinä, jonka minun piti tavata tänään:

Sori, en pääse tulemaan oman elämän syistä. Pahoittelut :(



P.S. Siis Panfussa, ei oikeassa elämässä tavata :D

maanantai 24. kesäkuuta 2013

Video-bloggaus.

Hyvää Huomenta!

Nyt on aika julkistaa ensimmäinen Vlogi, joka salakavalasti on kuvattu kaupungissa. Suunnilleen saman eri kuvakulmasta löydät täältä.




Laatuhan on *krhm* siis se paras, ja kuvaussekoilut myös. Kiitoksia. Älä ihmettele möskään noita ääniä, koska video on 2x nopeutettu :D

Ronima

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Mietteitä.

Huomenta.

Tänä aamuna olen kierrellyt kuuntelemassa Panfun mahtipontisia musiikkeja, ja jotenkin oudosti löysin itseni lopulta Pandamäeltä. Sen musiikki kun on yksi Panfun peruspohjista, joista paras tosin on Kitkeriön Vakoojien musiikki.










Pohdin sitä, että mihin koko Panfu on menossa? En tiedä, mutta toivottavasti parempaan suuntaan. BloggariDissareita on joka puolella, ja blogejamme lukevat vain vanhat tutut. Ja tuli huomattua, että Panfu Blog Suomeakaan ei lue oikeastaan kukaan. Tai edes kommentoi, muulloin kuin experttikysymyspäivinä.

Voi voi, koitetaanhan pärjätä. Tämä oli taas sellainen liibalaabateksti, joka yrittää muka jotenkin kannustaa Pandoja bloggaamaan ja pelaamaan.

Ronima

lauantai 22. kesäkuuta 2013

Olkaamme tukena!

Hauskaa Juhannusta, Pandat!

Nyt on erinäisiä kampanjoita ja liittoja meneillään, Karlakin on mukana menossa. Lukekaapa aiheeseen liittyvä artikkeli tästä! Me vielä blogejamme kirjoittavat Panfubloggaajat haluamme, että blogejamme luetaan, ja että joku ottaisi yhteyttä. Liittykää apuliittoihin, ynnä muihin! Kokoontukaa Panfussa jutteluihin.

Vaikka Panfu ei enää olekaan samanlainen, kuin ennen, täytyy jatkaa eteenpäin. Emme saa asioita paremmiksi vain nyhjöttämällä nurkassa.

Tehkää jotain, herranjestas! Yrittäkää koota Pandoja. Liittykää liittoihin, kannustetaan Pandoja bloggaamiseen!

Muistakaa, että maailma ja Panfukin muuttuu. Mitä siitä? Muuttukaamme mukana! Mutta yksi asia on säilyttävä; BLOGGAAJAT. BLOGGAAJAT! BLOGGAAJAT!

Jos meitä ei kohta enää ole, kuka pitää yllä ajankohtaisuuksia ja hauskoja juttuja? EI KUKAAN!

Ryhdistäytykäämme!

- Ronima

EDIT:

Voi noita tietämättömiä - blogeja ei siis enää lueta:

Aluksi sujui hyvin.

Käskettiin painua h******iin. Kiva. Turhaa touhua?

tiistai 11. kesäkuuta 2013

Bloggaajakampanja!

Hyvät Pandat!

Päivän polttava puheenaihe on katastrofi! Panfu-bloggaajien raati uhkaa kaatua. Blogiliitto ei oikein pysy pystyssä, Save the Panfubloggersiakaan ei ole Tille enää pitämässä kunnolla...

Suoraan sanoen:

MIHIN BLOGGAAJAT OVAT HÄVINNEET!?

Vastaus on selvä: Panfu-Blog Englanti (ent. Suomi) ei ota enää Panfublogeja! Hyvät Pandat, liittykää edes blogiliittoon! Nyt liittymiseen riittää kommentti tähän postaukseen! Kommentti vain tähän postaukseeeen!


Teen jossain vaiheessa ohjeet Panfu-blogin tekoon yms. kunhan kerkeän. Tehdään omista nykyisistä blogeistamme Panfu Blog (ent. Suomen) Englannin veroisia, ja yllytetään Pandoja bloggaamaan!

Panfusta on tulossa hiljalleen hieman tylsä; kävijämäärä laskee! Yllytetään ihmisiä Panfuun! Mainostetaan Panfua!

Sensaatiota odotellen,
Ronima